Heta

Pieni snautserin näköinen sekarotuinen koira juoksee hiekan seassa onnellisena, sillä se rakastaa lenkkejä. Koira juoksee toisen koiran kanssa kilpaa, hyppii ketterästi kaatuneiden puunrunkojen yli ja juo pienestä lintujen omasta salaisesta lammesta, mutta linnut ovat jo kaikonneet. Koira on taas onnellinen päästyään lenkille, sillä elämässsä ei ole mikään tärkeämpää kuin isäntä, lenkit ja seura. Ilman ruokaakin pärjäisi, kunhan olisi nuo kolme asiaa, ja nehän tällä koiralla jo on.

Heta

Syntynyt 18.4.2012

Rotu: Sekarotuinen

Sukupuoli: Narttu

Heta nykyään

Hetan päähän mahtuu kaksi asiaa; lenkkeily ja isäni. Muu asia sitä ei sitten kiinnosta kuin joskus, sen omien mielialojen mukaan. Pihalla Heta seurailee koko ajan isääni, ellen ole menossa lenkille. Siitä huomaa jo, kenen koira se on. Se on myös yksi osasyy siihen, miksi Heta on blogissa vähän "sivuroolissa". Toiseksi Heta ei esiinny blogissa kirjoituksen muodossa paljon, koska suurin osa tekstistä menee Fanin koulutuksesta ja vepestä kirjoittamiseen, Heta on enemmänkin se kotikoira, jota kuvaan aina siinä sivussa.

Lenkkeily on Hetan elämän suola. Se jaksaa pitkiä lenkkejä vaikka kymmeniä päivässä, eikä sen väsymys näy vasta kun se pääsee sisälle (koska mistä tietää vaikka omistaja joskus innostuisi vielä kiertämään toisen lenkin). Se tykkää juoksennella pitkin monttuja ihan yksikseenkin, mutta onhan se Fanin härnääminenkin ihan mukavaa!

Koiralaumassa Heta yleensä menee omia menojaan tai leikkii Fanin kanssa. Sitä ei vain kiinnosta muiden koirien kanssa leikkiminen. Omassa porukassa se yleensä painii Fanin kanssa tai sitten ne vain jahtaa toisiaan, aika harvoin Heta ja Fani kahdestaan lenkillä vain kävelee eteenpäin.

Heta ei pidä liiemmin oudoista koirista, sillä sen mielestä se saisi haistella kaikkia mutta kukaan ei sitä. Sen takia Heta saattaa joskus lenkillä vähän ärjäistä muille koirille jotka tulevat vastaan. Ja se myös puolustaa Fania muilta koirilta, varsinkin jos tilanne on sen mielestä uhkaava. Joihinkin koiriin se on tutustunut ennen Fanin tuloa, joten niiden koirien kanssa ei tule hirveästi rähisemistä.

Hetan pentuaika

Hetan haimme 2012 kesällä isovanhempiemme luota. Olimme todella innoissamme, sillä saimme 8 koirattoman vuoden jälkeen vihdoin koiran! Aluksi vanhempani eivät olisi halunneet koiraa, mutta pennut nähtyään he ihastuivat niihin ja he päättivät, että otamme koiran. Hetan nimeä mietittiin pitkään. Aluksi se oli Tara, mutta se ei ollut loppujen lopuksi kovin sopiva nimi. Myös Helgaa mietittiin, kunnes lopulta taivutimme siitä Hetan.

Ensimmäisen yön Heta sai nukkua sisällä pentuhäkissä, ja se kyllä piti ääntä. Lopulta jouduimme nukkumaan viikon ajan joka toinen kerta minä, ja joka toinen kerta veljeni sen vieressä patjalla että se nukahtaisi. Ei sillä ettei se hauskaa olisi ollut! :D Sen jälkeen häkki viimein valmistui, ja päätimme aloittaa ihan pienistä häkissä oleskeluista.

Ensimmäinen kerta ei mennyt ihan putkeen. Häkki oli aluksi eri paikalla kuin se on nyt, että saisimme tehtyä kivetyksen siihen. Silloin laitoimme Hetan häkkiin, kun se olisi sitten vain tiellä ja pitihän sitä nyt jo vähä testata, että miten se siihen reagoi. No, eiköhän tämä pieni nokkela Tarzan-Terrieri sitten mönkinyt itsensä jostain ihan minimaalisesta aukosta (koska häkki oli silloin epätasaisessa kohdassa) ja päässyt vielä läpi! Sen jälkeen se kirmasi meidän luokse tyytyväisenä...

Kun saimme kivetyksen tehtyä, siirsimme häkin sitten oikealle paikalle ja lähdimme koirankoppiostoksille. Valitsimme mukavan näköisen kopin ja veimme sen kotiin odottamaan, että se saisi väriä pintaan. Parin päivän päästä se olikin jo kauniin keltainen ja juuri samaa sävyä kuin talomme!

Sitten halusimme kokeilla uudelleen, pysyisikö Heta nyt häkissä, kun se ei voisi kaivaa/mönkiä häkin ali. No eipä onnistunut, Hetapa oli keksinyt, että mähän mahdun tosta häkin verkon aukosta pihalle! Niinpä se monia kertoja mönki ja sulloutui häkin verkon rei'istä läpi ja aiheutti meille harmaita hiuksia. Alkoi tulla melkein pieni tuskanhiki, kun pentu ei tahtonut pysyä häkissä.

Sitten me laitoimme pientä verkkoa häkin alaosaan niin, että Heta ei mahtuisi siitä enää läpi. Kun verkko oli saatu hyvin laitettua, alkoi taas häkin testaus ja pieleen meni. Jälleen. Tällä kertaa pieni Tarzan-Terrieri kiipesi niin korkealle että pienempi verkko loppui ja mönki vasta sitten läpi! Aluksihan se tietysti yritti mennä verkon läpi, ja kun se ei onnistunut, se repi verkkoa, murisi, ärisi ja jopa ulvoi, joka oli meistä aikalailla huvittavaa. Mutta totuus oli se, että emme saaneet 9 viikkoista pentua pysymään häkin sisällä, joten asialle oli kyllä tehtävä jotain ja pian. Sillä Hetan vierellä piti joka yö nukkua, koska muuten kukaan ei nukkunut kun se itki niin kovaa, että siihen kyllä heräsi heti jos oli vähänkin helposti unesta heräävä ihminen (onneksi itse nukun aika sikeästi).

Lopulta me keksimme oikean ratkaisun, jolla Hetan olisi pakko pysyä häkissään. Nimittäin me laitoimme laudat häkin reunoille niin, että se oli juuri sillä korkeudella että Heta ei enää pystyisi kiipeämään sille korkeudelle, että se mahtuisi verkon raoista läpi. Ja eikun testaukseen, ja sehän toimi! Vihdoinkin saimme Hetan pysymään häkissä! Ja niin kuin arvelimme; Heta oppi nopeasti olemaan häkissä, kunhan vain aluksi pysyi siellä...