Ajattelin kertoa teille meidän uudestavuodesta, mutta kuitenkin sillä tavalla, miten se vaikuttaa Faniin ja Hetaan eri lailla. Ne ovat tässä asiassa kuin yö ja päivä, Fani ei piittaa räiskimisestä ollenkaan kun taas Heta pelkää niitä kuollakseen.
Heta ei ole ikinä pitänyt minkäänlaisesta räiskimisestä tai paukuttelusta. Pentunakin se karkasi hiekkamonttuun, kun metalliroskis kaatui terassilla. Ensimmäisten paukkeiden alkaessa (jotka ovat yleensä jo päivällä, koska säännöistä ei välitetä), Heta alkaa masentumaan ja häntä menee alas, eikä se halua pihalle. Iltaa myöten sen stressaaminen kasvaa ja se hakeutuu enemmän ja enemmän meidän työ, joskus jopa olohuoneeseen vaikka sinne ei saakaan tulla. Se jätetäänkin yleensä eteiseen Fanin kanssa tv päällä.
Fani taas on ihan toisenlainen. Se suorastaan tykkää kaikesta toiminnasta ja on niin utelias, että se pitää pitää poissa kaasupolttimen läheltä kun valetaan tinaa. Viime vuonna se sai katsoa osan isoista raketeista, ja se olisi suorastaan halunnut ottaa ne kiinni. Nyt kuitenkin jätimme sen Hetan seuraksi, ettei sen tarvitse olla yksin. Se on aivan oma itsensä vaikka koko päivän kämähtelisi ja paukkuisi. Hassu piski.
Meilläpäin raketit eivät paukkuneet kovin pitkään, ehkä kolmeen asti, ja sain itse nukuttua hyvin. Mua ei meteli haittaa, pystyn nukkua aika hyvin metelissäkin :D Toivon mukaan teillä oli hyvä uusivuosi ja koirien ei tarvinnut pelätä liikaa, sekä tuleva vuosi tulee olemaan hyvä! Muuten, Ifolor-kirja on lähtenyt tilaukseen, eli postausta siitä tulossa pian ;)

Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi! ♥