Onpas täällä ollu taas hiljaista! Oon aika paljon tehnyt joulukalenteriin luukkuja, joten aikaa postaamiselle ei oikein ole ollut. Nyt kuitenkin oon muutamana päivänä lukenu paljon koiran kouluttamisesta ja sen perusasioista, esim. katsekontakti yms. Itse en 10v paljon koirille mitään tuollaista opetellut, mutta oon näin jälkeenpäin ajatellu, että tuollaiset asiat voisivat olla ihan järkeviä ja käytännöllisiä.
Tutkisteltuani koirankoulutussivustoja päätin opettaa Fanille nyt tänä vuonna (ja uudenvuoden jälkeen) kolme asiaa; jätä-käskyn (jättää namit, lelut, koirat yms muun kiinnostavan rauhaan), rauhoittumisalustan (koira oppii rauhoittumaan tietyn alustan päällä) ja katsekontaktin. Näistä erityisesti tuo "jätä" ja katsekontakti olisi hyödyllinen, koska erityisesti hihnassa Fani saattaa kiskoa koiran/koirien luo tai sitten muuten vain riehaantua, sillä naapurissamme on koirille aitaus, jossa koiria irti. Siinä ohimentäessä Fani riehaantuu täysin. Se kiskoo, vinkuu ja vetää väkisin sinne. Se ei ole todellakaan hyvä juttu, ajatellen muita tilanteita jota tuon takia voi kehkeytyä.
Jätä-käsky:
Aluksi otetaan purkin päälle nameja, koira remmiin ja kun koira yrittää namien luo, hihna niin että ei aivan pääse. Kun koira katsoo/vilkaisee, palkkaus. Myöhemmin lisätään "jätä"-käsky. Haastetta tuodaan purkin kiertämisellä, kiinnostavien namien/esineiden lisäyksellä, koiralla (pihassa) ja lenkillä koiran ollessa esim. jossain pihassa.
TAVOITE: Saada Fani keskittymään muhun ja jättämään muut ärsykkeet rauhaan (esim. hihnassa lenkillä).
Rauhoittumisalusta:
Ensiksi otetaan tietty alusta, koira, naksutin ja palkka. Aluksi palkataan jo koiran katsoessa/kiinnittäessä huomionsa alustaan, sitten seuraavaksi kun laittaa yhden jalan alustalle. Myöhemmin sitten monesta jalasta ja lopulta kun menee makaamaan tai istumaan alustalle. Haastetta tuodaan ihmisten ja koirien häiriöllä ja lopulta julkisella paikalla esimerkiksi mätsärissä.
TAVOITE: Opettaa Fanille rauhoittumispaikka, jossa se voisi olla mätsäreissä/näyttelyissä, jos kuljetuskoppaa ei ole.
Katsekontakti:
Alussa kaksi namia/lelua, koira ja naksutin. Laitetaan namit eri käsiin ja levitetään ne. Alussa koira katsoo vain nameja/leluja ja kun katsoo silmiin, palkkaus ja bileet. Haastetta taas saadaan sillä, että paikalla on ihmisiä ja/tai koiria, ja lopuksi lenkillä pihassa oleva koira tai mätsärit yms.
TAVOITE: Fani pitäis mua silmällä enemmän ja keskittyis muhun, samalla tajuaisi sen että mä oon kiinnostava ja mua kannattaa kuunnella ja seurata.
En ole kuitenkaan ammattilainen tässä asiassa, en ole paljo tälläisiin ehdollistamiseen yms. perehtyny, kun oon nuorempana ajatellu kaiken ihan erilailla. Mutta tekemällä oppii, ja näistä asioista on vain hyötyä kun nää on hallussa.
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi! ♥