Otsikko kertoo kaiken. Onko näyttelyissä kiertäminen järkevää, kun Fani ei siellä pärjää? Se on hyvärakenteinen, muttei tarpeeksi korkea ja aivan liian matala sijoittuakseen eteenpäin. Tokihan siellä aina joskus voisi kierrellä, mutta taidetaan jättää ne hommat vähän vähemmälle, kun Fanilla on jo ERI, kaksi EH:ta ja H, joka tuli sunnuntaina aika kehnolla esityksellä.
"Pitkä runkoinen lanneosaltaan pitkä narttu, jolle toivoisin tiiviimmän ylälinjan liikkeessä. Pyöreähkö kallo-osa. Kuono-osa saisi olla täyteläisempi silmien alta ja alaleuka voimakkaampi. Vahva raajaluusto. Hyvä väritys. Karvapeitteen tulisi laskeutua paremmin. Liikkuu hieman ulkokierteisesti. Hyvä käytös." - Tanya Ahlman-Stockmari
Novascotiannoutajia oli vain kolme, joista Fani oli ainoa narttu. Kun tollerit sitten alkoivat, tuntui, kuin en olisi kehässä käynytkään. Niin nopeasti se meni. Ei se tuomari kauaa Fania katsellut, kun antoi suoraa H:n ja paremmalle urokselle ROP:n. Fani oli vähän muissa maailmoissa, tottelihan se nyt jotenkuten, mutta ei oltu kyllä ainakaan täydessä terässä. Siitä puuttui taas se ilo ja innostus, mikä mätsäreissä näkyy. Kuvaajana toimi taas kerran Anni :)
Se vain on karu totuus. Fani on paljolti rotumääritelmän mukainen, muttei tarpeeksi. Ja se riittää mulle, aletaan kääntämään kuono uusille vesille ja ehkäpä aloitetaan uusi laji. Mahdollisuuksia on monia, mutta tällä hetkellä suurimmat kiinnostuksen kohteet ovat selvästi agility ja vepe. Molemmat olis Fanille mieluisia, etenkin tuo vepe. Muutenkin tuollainen lutakkonoutaja enemmän :D Oonkin ottanut Kauhajoen Koiraharrastajien vepe-vastaavalle sähköpostia, että huolittaisko meitä mukaan :) Saa nähdä, miten käy!
Vepeily on kyllä mukavaa, toivottavasti pääsette ryhmään. :)
VastaaPoistaJep :) Pitäs myös vähä postata tännekin, niin voisin päivittää teillekki tilannetta!
VastaaPoista