Aamulla kuuden maissa heräsimme haukotellen ja nousimme ylös sängystä. Kuitenkin jo seitsemältä unesta ei ollut tietoakaan, kun suuntasimme auton kohti Vaasaa ja Botniahallia. Olimme perillä jo vartin yli kahdeksalta, eli odotusta riittäisi, sillä sileäkarvaiset noutajat alkaisivat vasta yhdeksältä. Vasta sen jälkeen olisi meidän vuoromme.
Siinä odottelun lomassa laitoin Fanin jo valmiiksi ja ehdimme myös harjoitella ennen kehien alkua jopa itse kehässä. Fani totteli hyvin, ja siitä jäi hyvä fiilis (vaikka silloin pitäisi pysyä entistä valppaampana). Lopulta kehät alkoivat ja jouduimme tulemaan pois kehästä. Jouduimme odottamaan todella kauan, ja välillä päähän tuli ajatus, että mitä jos olimmekin vahingossa huomaamattamme katsoneet kehää, jossa meidän olisi pitänyt olla?
Onneksi niin ei käynyt, ja puolentoista tunnin jälkeen pääsimme vihdoin kehään. Fani kuunteli todella hyvin. Fani meni hyvin, mutta siitä jäi puuttumaan sen luonteeseen kuuluva energisyys ja innostus. Se vain aina katoaa, kun menemme kehään. Fani myös välttelee tuomaria. Tuomari oli todella mukava, ja kun hän koski Fanin kylkeen, Fani yritti karkuun, mutta ei kuitenkaan kovin pahasti. Se ei vain luota tuomareihin enää, kun eräässä match show'ssa tuomari laittoi juuri desinfioidun kätensä sen kuonon eteen. Fani oli lopulta AVO5 ja sai erittäin hyvän. Hyvin se meni, ei voi kuin tyytyväinen olla, se kun oli ensimmäinen kerta avoimessa luokassa!
"Hieman raskaan vaikutelman antava, aavistuksen matalaraajainen narttu. Sievä pää ja miellyttävä ilme. Hyvä ylälinja. Varsin tilava runko. Vahva raajaluusto. Hyvin kulmautunut. Oikea turkin laatu. Liikkuu vaivattomasti. Rauhallinen asenne." - Riitta Niemelä
Sen jälkeen kiertelimme katsomassa muiden rotujen kehiä. Fania ei kiinnostanut sen jälkeen enää mitään, ja se nukkua kuorsasi koirien vilistäessä sen ohi. Meteli oli aikamoinen, mutta eipä se Fania haitannut. No, parempi se että se ottaa rennosti kuin olisi koko ajan vetämässä joka suuntaan. Parin tunnin kiertelyn jälkeen lähdimme kotiin.
Kaikki kuvat ©Anni Mäki-Reinikka!
Hyvä tulos ensimmäiseksi avo-tulokseksi! Ja hyvä arvostelu!!
VastaaPoistaNiin omastakin mielestä :)
Poista